Hae asuntoa
Mitä tarkoitetaan ara-asunnoilla?
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (Ara) on valtion virasto, joka tukee ja kehittää asumista. Ara-vuokra-asunnot ovat valtion tuella rakennettuja vuokra-asuntoja, joilla pyritään turvaamaan kohtuuhintainen asuminen esimerkiksi kiireellisessä asunnontarpeessa oleville sekä pienituloisille. Ara-vuokra-asuntojen hallinnassa ja asukasvalinnassa noudatetaan tarveharkintaa.
Morokodit on Aran hyväksymä yleishyödyllinen rakennuttajayhteisö. Suurin osa Morokotien vuokra-asunnoista on ara-vuokra-asuntoja.
Ara-vuokra-asunnot on osoitettava niitä eniten tarvitseville. Ara-asuntoihin muuttavat asukkaat valitaan valtion määrittelemien asukasvalintaperusteiden mukaan. Asukasvalinnassa huomioimme asunnonhakijan kiireen asunnon suhteen, vähävaraisuuden sekä pienituloisuuden. Selvitämme myös hakijan tulot. Paikkakuntakohtaiset varallisuusrajat vaihtelevat ja vaikuttavat asukkaan valintaan.
Valtio on asettanut Aran korkotukemiin vuokra-asunnoihin varallisuusrajat eli samassa taloudessa asuvien varallisuus ei saa ylittää määriteltyä tasoa. Varallisuudeksesi lasketaan esimerkiksi hakijan omistama kiinteistö tai osakehuoneisto, muut osakkeet, rahastot, säästöt ja talletukset. Varallisuudesta vähennetään ruokakunnan mahdolliset jäljellä olevat velat sekä opintolainat.
Rajat vaihtelevat kunnittain ja niitä päivitetään vuosittain, joten tarkista oman kotikuntasi tilanne alta.
Autamme sinua mielellämme määrittämään omaisuutesi arvon.
Kaupunkikohtaiset varallisuusrajat:
TAMPERE
1 hlö: 57 000 €
2 hlöä: 73 000 €
3 hlöä: 98 000 €
4 hlöä tai enemmän *
PIRKKALA
1 hlö: 48 000 €
2 hlöä: 59 000 €
3 hlöä: 71 000 €
4 hlöä: 81 000 €
5 hlöä: 91 000 €
YLÖJÄRVI
1 hlö: 36 000 €
2 hlöä: 53 000 €
3 hlöä: 71 000 €
4 hlöä: 81 000 €
5 hlöä: 91 000 €
LEMPÄÄLÄ:
1 hlö: 36 000 €
2 hlöä: 53 000 €
3 hlöä: 71 000 €
4 hlöä tai enemmän *
KANGASALA
1 hlö: 35 120 €
2 hlöä: 52 680 €
3 hlöä: 70 240 €
4 hlöä tai enemmän *
NOKIA
1 hlö: 34 000 €
2 hlöä: 43 000 €
3 hlöä: 48 000 €
4 hlöä: 59 000 €
5 hlöä: 71 000 €
*) Mikäli ruokakuntaan kuuluu neljä hakijaa tai enemmän, korotetaan varallisuusrajaa 10 000 eurolla jokaista ruokakuntaan kuuluvaa henkilöä kohden. Esim. Tampereella kaksi aikuista ja kaksi lasta 124 000 € (84 000 € + 10 000 € x 4 hlöä = 124 000 €)
Vuoden 2025 alusta lähtien ara-asuntojen asukasvalinnassa otettiin käyttöön varallisuusrajojen lisäksi myös tulojen enimmäisrajat. Hakijaruokakunnan tulot eivät saa ylittää asetuksessa määriteltyjä enimmäisrajoja.
Yhden hengen ruokakunnan kuukausitulot eivät saa ylittää 3540 euroa. Jos ruokakuntaan kuuluu enemmän kuin yksi 18 vuotta täyttänyt henkilö, tulorajaa korotetaan kunkin tällaisen henkilön osalta 2480 eurolla. Jos ruokakuntaan kuuluu alle 18-vuotiaita lapsia, tulorajaa korotetaan ensimmäisestä lapsesta 650 eurolla ja kustakin seuraavasta lapsesta 600 eurolla. Ikä lasketaan sen kalenterivuoden lopun mukaan, jolloin asukkaaksi valitsemista haetaan.
Esimerkkejä tulorajoista (henkilömäärä taloudessa ja tuloraja bruttona)
1 aikuinen
3540 €
2 aikuista
6020 €
1 aikuinen ja lapsi
4190 €
2 aikuista ja lapsi
6670 €
2 aikuista ja 2 lasta
7270 €
2 aikuista ja 3 lasta
7870 €
Mitä ovat vapaarahoitteiset asunnot?
Morokodeilla on neljä vapaarahoitteista vuokrataloa sekä yksittäisiä muita vapaarahoitteisia asuntoja. Näissä kohteissa ei huomioida varallisuuden määrää eikä tuloja. Tämä tarkoittaa, että näihin asuntoihin voivat hakea asukkaaksi myös varallisuus- ja tulorajoja enemmän tienaavat tai omistavat. Huomaat vapaarahoitteisuuden asuntohaussa näiden talokohteiden tiedoissa.
- Nokia, Lähdekorpi: Linnunradankatu 11, 37140 Nokia (Ki Oy Avo-Vuokratalot, Harjuniitty C)
- Nokia, Lähdekorpi: Linnunradankatu 13, 37140 Nokia (Ki Oy Avo-Vuokratalot, Harjuniitty D)
- Tampere, Muotiala: Ruopionkatu 11, 33800 Tampere (As Oy Tampereen Rantasipi)
- Tampere, Kaukajärvi: Kaipasenrinne 4, 33710 Tampere (Ki Oy Avo-Vuokratalot, Kaipasenrinne)
Mitä tarkoittaa asumisoikeusasunto (ASO)?
Asumisoikeus (ASO) on asuntojen hallintamuoto, joka sijoittuu omistusasumisen ja vuokra-asumisen väliin. Asumisoikeusasunnon asukkaalla on asumisoikeus asuntoon, mutta asunnon omistaa asumisoikeusyhteisö. Asukas maksaa asunnosta kertaluonteisen asumisoikeusmaksun sekä kuukausittaista käyttövastiketta. Käyttövastike on vastaavan vuokra-asunnon vuokraa edullisempi. Asumisoikeusmaksu palautetaan, jos asukas haluaa luopua asunnosta.
Hakija tarvitsee ASO-asunnon hakemista varten järjestysnumeron, joka haetaan Aran järjestysnumerorekisteristä. Numero on voimassa hakuhetkestä 2 vuotta.
Hakijan tulee olla täyttänyt hakuhetkellä 18 vuotta. Jos hakija tai mukana muuttavat 18–54-vuotiaat perheenjäsenet omistavat asunnon tai heillä on varallisuutta, ne huomioidaan asunnontarpeen arvioinnissa. Asunnon varallisuusraja ei koske yli 55-vuotiaita hakijoita.
Varallisuudeksi lasketaan hakijan omistama kiinteistö tai osakehuoneisto, muut osakkeet, rahastot, säästöt ja talletukset.
Asumisoikeuden varallisuusrajan laskennassa käytetään kyseisen alueen Tilastokeskuksen viimeisimpiä hintatietoja. Suuret kaupungit on jaettu useampaan kalleusluokkaan postinumeroittain, muiden kaupunkien tilastot maakunnittain.
Varallisuusraja saadaan, kun haettua asumisoikeusasuntoa vastaavan asunnon neliöhinta kyseisellä kalleusalueella kerrotaan haetun asumisoikeusasunnon neliöiden lukumäärällä ja jaetaan saatu luku kahdella. Kyseinen raja ei saa ylittyä.
Morokotien vapaisiin ja vapautuviin asumisoikeusasuntoihin voi tutustua täällä →
Samassa paikassa Morokotien asuntohaussa voi jättää ASO-asuntohakemuksen.
Huom! Hakijalla täytyy olla Aralta järjestysnumero ASO-asunnon hakemista varten. Tarjoamme vapautuvia asuntoja järjestysnumeron mukaan pienimmästä suurimpaan.
Asuntotarjoukseen tulee vastata määräaikaan mennessä. Asunnosta kieltäytyminen ei johda järjestysnumeron menettämiseen.
Hae vuokra-asuntoa
Miten haen asuntoa?
- Morokodit on Aran hyväksymä yleishyödyllinen rakennuttajayhteisö. Tämän vuoksi toimintaamme sisältyy joitakin reunaehtoja sekä rajoituksia.
- Tarkista ensin, että mahdut Aran määrittämiin tulo- ja varallisuusrajoihin. Ne ovat voimassa kaikissa kunnissa, mutta vaihtelevat haettavan asunnon kotikunnan mukaan.
- Poikkeuksena ovat vapaarahoitteiset asunnot, joissa ei huomioida tuloja eikä varallisuutta. Morokodeilla on neljä vapaarahoitteista vuokrataloa sekä yksittäisiä vapaarahoitteisia asuntoja muuallakin.
- Asunnon hakijan tulee olla täyttänyt 18 vuotta.
- Tutustu vapaisiin tai vapautuviin asuntoihimme asuntohaussa.
- Kun löydät sopivan asunnon, täytä ja lähetä hakemus saman sivun kautta. Voit lisätä samalle hakemukselle useita eri asuntoja.
- Täytäthän asuntohakemuksen huolellisesti nopeuttaaksesi hakemuksesi käsittelyä
- Voit myös jättää avoimen hakemuksen, jossa olet kertonut minkälaista asuntoa etsit (esim. asuinalue, koko, maksimivuokra, asunnon tarpeen ajankohta).
Miten käsittelemme hakemuksia?
- Saatuamme hakemuksesi se etenee käsittelyyn ja otamme sinuun yhteyttä, mikäli voimme tarjota sinulle asuntoa. Koska Morokodit on Ara-rakennuttajayhteistö, asukasvalintamme on monimutkaisempi kuin esimerkiksi pelkkä jonotusjärjestys.
- Valitsemme asukkaamme viranomaisten määrittelemien perusteiden mukaisesti. Kyse on sosiaalisesta tarkoituksenmukaisuudesta ja taloudellisesta tarpeesta, eli käytännössä mm. asunnontarpeestasi, varallisuudestasi ja tuloistasi.
- Tarjoamme yhtä asuntoa vain yhdelle hakijalle kerrallaan. Tämän vuoksi emme voi luvata tietoa valintapäätöksestä ennalta määritellyssä ajassa. Sen voimme kuitenkin luvata, että käsittelemme hakemukset aina mahdollisimman ripeästi.
- Asuntohakemuksesi on voimassa 3 kk, ja voit täydentää sitä tarvittaessa jälkikäteen.
Miten pääsen katsomaan asuntoa ja hyväksymään sen?
- Mikäli voimme tarjota sinulle asuntoa, saat siitä tarjouksen sähköpostitse. Emme tarjoa samaa asuntoa samaan aikaan kenelläkään muulle hakijalle.
- Jos saat tarjouksen, voit joko hyväksyä sen tai kieltäytyä siitä. Ilmoitathan myös mahdollisesta kieltäytymisestä meille, niin saamme tarjottua asuntoa jollekin muulle hakijalle. Muista myös vastata tarjoukseen määräajan puitteissa.
- Tarjouksen hyväksyminen ei vielä edellytä sinulta sitoutumista asunnon vuokraamiseen. Pääset ensin katsomaan asuntoa, jonka jälkeen voit tehdä lopullisen päätöksesi asunnon vuokrauksesta.
Miten vuokrasopimus tehdään?
Mikäli haluat vuokrata sinulle tarjotun asunnon, tarvitsemme seuraavat liitteet yli 18-vuotiailta asuntoon muuttavilta:
1. Uusin esitäytetty veroilmoitus, joka löytyy Omaverosta.
2. Uusin palkkatodistus tai muu selvitys kuukausituloista (esim. KELA:n etuudet, eläkkeen määrä). Jos olet yrittäjä, toimita viimeisin tilinpäätös.
3. Jos sinulla on varallisuutta (esim. myynnissä oleva omistusasunto), tarvitsemme selvityksen sen arvosta (esim. kiinteistönvälittäjän arvio) ja siihen kohdistuvista veloista.
- Pyydämme tarvittavat liitteet sinulta erikseen asuntotarjouksen hyväksymisen jälkeen.
- Kaikkien tarvittavien liitteiden tulee olla kunnossa, jotta sopimus voidaan allekirjoittaa.
- Kun kaikki liitteet ovat kunnossa, lähetämme vuokrasopimuksen allekirjoitettavaksesi sähköisen palvelun kautta. Palveluun kirjaudutaan vahvalla tunnistautumisella, esimerkiksi omilla verkkopankkitunnuksilla. Saat hakemuksessa ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen/-osoitteisiin kirjautumislinkin sekä kertakäyttöisen koodin.
- Palvelussa pääset perehtymään vuokrasopimuksesi sisältöön, tutustumaan sisäänmuuttajan ohjeisiin sekä löydät 1 kuukauden vuokraa vastaavan vakuuslaskun (huomioithan maksusitoumuksen ehdot). Vakuuslaskun tulee olla maksettuna ennen avainten noutoa muuttopäivänä.
- Muistathan tallentaa/tulostaa vuokrasopimuksen ja sen liitteet itsellesi.